Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:438867 kpl

5.6 Valo- ja väriärsykkeet

Näkyvä valo syntyy, kun valohiukkasen (fotonin) atomin sähköinen rakenne purkautuu, jolloin vapautuu sähkömagneettista säteilyä, jonka näemme valona. Valo pystyy etenemään tyhjiössä eikä tarvitse muuta väliainetta. (Sen nopeus on vähän alle 300 000 km sekunnissa.) Valolla on sekä hiukkasten että aaltojen ominaisuudet ja sen liike on  sähkömagneettista poikittaista aaltoliikettä, joka kulkee suoraviivaisesti samassa aineessa. Valon säteet taipuvat, kun ne kulkevat pinnan läpi yhdestä läpinäkyvästä aineesta toiseen: esim. avaruudesta ilmakehään. Tämän suunnan muutoksen voi nähdä, kun aurinko on matalalla ja sininen väri siroaa, jolloin sitä näyttää tulevan joka suunnasta. Tämän sinisen hetken jälkeen iltaruskoon jäävät punertavat sävyt, koska auringon säteet kulkevat pisimmän matkan ilmakehän halki. Auringon noustessa aamulla samat ilmiöt toistuvat, mutta päinvastaisessa järjestyksessä. (Peda.net>Ylöjärvi/Valo ja väri.)

Valoaaltojen kolme perusominaisuutta ovat kirkkaus (amplitudi), väri (aallonpituus) ja polarisaatio (värähtelykulma).  Näkyvä valo on sähkömagneettisen spektrin osa, jonka ihmissilmä pystyy näkemään. Sen aallonpituus on 400 – 780 nanometriä (nm) ja sen taajuus on n. 750 – 380 terahertsiä (THz). Valon aallonpituus määrää aistitun värin. Värien aallonpituudet ovat suunnilleen seuraavat:: violetti: 380 – 450 nm, sininen 450 – 490 nm, vihreä 490 – 560 nm, keltainen 560 – 590 nm, oranssi 590 – 630 nm ja punainen 630 – 760 nm. Näkyvässä auringonvalossa ovat kaikki sateenkaaren värit, jotka yhdessä esiintyessään muodostavat valkoista valoa. (Wikipedia. Valo / sähkömagneettinen ja näkyvä valo)

Spektrin sinisessä päässä säteily on lyhytaaltoisempaa ja sisältää enemmän energiaa. Korkea-energisen sinertävän valon osuus on noin kolmannes näkyvästä valosta ja sen taajuus on 380 – 500 nm. Ultraviolettisäteilyn eli ultraviolettivalon aallonpituus on lyhyempi kuin ihmissilmälle näkyvän valon. Spektrin punaisessa päässä on pitempiaaltoista infrapunasäteilyä eli infrapunaa (infrapunavaloa). Se on lämpösäteilyä, joka tulee punaiseksi, silmälle näkyväksi väriksi korkeassa n. 500° lämpötilassa ja sitä korkeammassa lämpötilassa valkoiseksi. Ihmissilmä näkee parhaiten keltaista tai kellanvihreää valoa, jonka aallonpituus on 555 nm. (Ilmatieteen laitos. Valo ja spektri. Sähkömagneettinen säteily.)

Erilaiset ja eriväriset pinnat heijastavat valoa eri tavalla. Valo kulkee silmän takaosassa olevalle verkkokalvolle, jossa säteily muuttuu hermoimpulsseiksi. Ne välittävät tiedon aivoille, jossa syntyy näköhavainto. Verkkokalvon valoherkät tappisolut toimivat vain voimakkaassa valaistuksessa, herkimmillään 555 nm aallonpituudella. Niiden avulla nähdään värit ja ne ovat keskittyneet tarkan näkemisen pisteen ympärille.

Sauvasolut aistivat vain valoisuutta ja ne toimivat myös hämärässä. Niitä on huomattavasti enemmän kuin tappisoluja ja ne ovat laajemmalla alueella. Sen vuoksi värejä ei nähdä hämärässä eikä näkökentän reunoilla. Koska sauvasoluja ei ole tarkan näkemisen pisteessä, hämärässä ei myöskään nähdä tarkasti.

Verkkokalvolla on myös soluja, joilla ei nähdä, vaan ne vaikuttavat ihmisen vireystilaan ja väsymykseen säätelemällä melatoniinin eritystä. Nämä solut ovat herkkiä lyhyille aallonpituuksille eli spektrin sinisen pään väreille.

Verkkokalvon tappisolut aistivat silmään heijastuneita aallonpituuksia, joita eri värit aiheuttavat. Väriaistimus syntyy punaista, vihreää ja sinistä aistivien tappisolujen yhteisvaikutuksesta. Tarkan näkemisen läheisyydessä on paljon soluja, jotka aistivat erityisesti punaista ja vihreää. Sinistä väriä aistivia tappisoluja on laajemmalla alueella verkkokalvolla. Jos valosta puuttuu jokin aallonpituus, se ei voi heijastua valaistavasta pinnasta, eikä silmä voi aistia väriä luonnolliseksi. (Ensto/ Valo/Silmän toiminta.)

Ihmissilmän ja -kehon toiminnan kannalta hehkuvalo, jota syntyy esim. Auringossa ja muissa tähdissä, tulenliekissä sekä hehkulampuissa, on parasta luonnollisten ominaisuutensa vuoksi: näkyvän valon koko sähkömagneettinen spektri. Korkeaenergistä, lyhytaaltoista sinistä valoa käytetään monissa keinotekoisissa valonlähteissä ja sähkölaitteissa, joissa on näyttöruutu. Kun sille altistuu enemmän kuin luonnollisessa näkyvässä valossa, tasapainoaisti reagoi, koska sininen valo kiihdyttää kehoa liikaa aiheuttaen mm. unihäiriöitä.

Spektrin punaisessa päässä olevaa infrapunaa (lämpösäteilyä) käytetään lisäämään kehon hyvinvointia (mm. infrapunasaunassa). Kuitenkin sen sähkömagneettinen kokonaisvaikutus voi olla jotakin muuta, koska se on lämpösäteilyä, jota suunnataan suoraan ihon läpi kudokseen sen alla. Jälleen juuri tasapainoaisti on valmistautunut torjumaan minkä tahansa vieraan sähkömagneettisen tunkeilijan kiihdyttämällä kehon elintoimintoja. Tämä saattaa olla haitallista keholle, jota TT-häiriö rasittaa/kiihdyttää.

Valon ja värien aistiminen on silmän ja aivojen välillä kulkevaa sähköistä hermorataliikennettä. Se onnistuu parhaiten, kun valon / valaistuksen sähkömagneettiset ominaisuudet ovat mahdollisimman lähellä luonnollista näkyvää valoa. Jälleen tasapainoaisti tunnistaa poikkeamat siitä, koska se seuraa hyvin tarkasti näköaistin toimintaa, jotka molemmat tekevät tiivistä yhteistyötä pitääkseen ihmiskehon oikeassa asennossa painovoimaan nähden.

Häiriöketju vaikuttaa molempiin suuntiin:  poikkeavat valo- ja väriärsykkeet herättävät tasapainoaistin puolustusreaktion, joka puolestaan jännittää todennäköisesti ensimmäisenä silmiä ohjaavia pieniä lihaksia ja lisäksi adrenaliinikuormitus tekee aistitoiminnan yliherkäksi. Tämä noidankehä voi haitata mitä tahansa toimintaa, mistä silmien pitäisi suoriutua. Ilmiön seuraukset ovat jälleen kerran sitä hankalampia mitä enemmän TT-häiriö haittaa tasapainoaistin toimintaa. 

Seuraava 5.7 Ihmiskehon sähköisistä ominaisuuksista

Katso 4.1.1 Silmää ohjaavat lihakset

            18 Tarvitaanko muuta / Silmälasit

             Teemasivu 22.TT-häiriö, TP-hoito sekä näkeminen, lukeminen, kirjoittaminen ja oppiminen