Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:378910 kpl

Teemasivu 12

TT-häiriö, TP-hoito ja ikääntyminen

Tavallaan ikääntyminen näyttää yhdistävän lähes kaiken, mitä näillä sivuilla on käsitelty. Se ymmärretään tavallisesti samaksi kuin sairaus sen yleisessä merkityksessä. Mutta täytyykö sen olla niin? Monet haluavat sanoa, että ikä on vain luku. Mutta onko niin? Kuinka paljon ikääntymisessä on sairautta tai terveyden puuttumista? Kuinka varhain tai myöhään se alkaa oireilla? Tai vielä laajempi kysymys: Kuinka suuri osa elämästämme on sairautta? Onko sairaus juuri se. mikä määrittelee käännekohdan ikääntymistä ja kuolemaa kohti? 

Tri Ron Rosedale toteaa tästä aiheesta seuraavaa: "Terveyden ja todennäköisesti elämänkaaren määrää rasvan vs. sokerin suhde, jota keho polttaa elämän aikana ja sitä määrää tiedonvälitys ravintoa aistivien aistinelimien välillä, joten tänään pitäisi syödä siten, että ohjataan näitä aistinelimiä, jotka kertovat soluille, mitä ne tarvitsevat huomenna." (Tri Rosedalen luento. 2019)

Tärkeä kysymys näyttää edelleen olevan: Mitä terveys merkitsee? Biofyysikko Peter Ferreiran mukaan ihmiskehossa on olemassa vain yksi terveys ja yksi sairaus. Ne perustuvat sähkö- tai energiavirtaan, jota ylläpitävät suolan ja veden sähköiset rakenteet.

Saksalainen lääkäri ja kirjailija Harald Kinadeter määrittelee terveyden seuraavasti: "Terveys merkitsee meille voimaa ja kykyä tulla siksi, mikä olemme, ja voittaa sen, mikä meitä siitä estää. Se merkitsee erilaisten prosessien tasapainoista yhteispeliä. Nämä prosessit määrittävät ihmisen suhdetta elämän tarkoitukseen".

WHO (Maailman Terveysjärjestö) on määritellyt terveyden "sairauden poissaoloksi". Mielestäni tämä määritelmä on liian ahdas. Ehkä kaikkein kiinnostavimmat ja tärkeimmät TT-häiriön hoidosta saadut kokemukset ovat ne, kuinka paljon ihmisen kokonaisvaltainen henkinen ja fyysinen terveys, hyvinvointi ja toimintakunto liittyvät toisiinsa ja kuinka paljon ne riippuvat tasapainoaistin toimintakunnosta. Ensiksikin se näyttää määräävän elämänkaaren, koska se vaikuttaa olemassaolomme fysikaalisiin tekijöihin (sähkövirtaan ja magneettikenttään, joka antaa keholle ja sen hermojärjestelmälle voimaa pysyä pystyssä ja liikkua vaivattomasti). Toiseksi se vaikuttaa koko hormoni- ja aineenvaihduntajärjestelmään eikä jätä mitään osaa siitä ulkopuolelle.

Koska lihasten mukautumiskyky heikkenee iän myötä, pienikin tasapainoaistin toimintahäiriö voi alkaa oireilla ikävuosien lisääntyessä. Mitä pahempi asentohuimaus on, sitä nuoremmalla iällä ikääntymiseen liittyviä oireita alkaa ilmaantua ja sitä hankalampia ja laaja-alaisempia oireyhdistelmät yleensä ovat.

Esim. niskan ja hartioiden sekä selän lihasten pahentuneet jännitys- tai kiputilat ovat usein seurausta tasapainohäiriöstä. Samalla verenkierto aivoihin ja aivojen toiminta huononee. Tämä voi haitata mm. muistin toimintaa.

Vääristyneet liikeradat ja aineenvaihdunnan häiriöt lisäävät ongelmia liikunta- ja tukielimissä, jolloin jopa tasaisella liikkuminen vaikeutuu iän myötä. Kehon tasapainon ylläpitäminen myös istuttaessa, seistessä tai nukkuessa voi tulla hankalaksi TT-häiriön vuoksi. Levoton nukkuma-asento, uni ja nukahtamisvaikeudet yleistyvät vanhenemisen myötä, koska tasapainoaisti rasittuu yhä enemmän heikentyvän kehon vuoksi. Samalla lisääntyy huimausriski, mikä tarkoittaa sitä, että tasapainoaisti ei pysty enää hallitsemaan kaikkia lihaksia. Ne ovat jännittyneet äärimmilleen lukitakseen kehon ja estääkseen sitä kaatumasta. Kaikista TT-häiriön oireista huimaus on vain jäävuoren huippu, jossa monet muut vaivat ja/tai sairaudet ovat edeltäneet sitä.

Adrenaliinin lisääntyminen saattaa tehdä kuulohahmotuksen yliherkäksi, jolloin pienimmätkin äänet voivat häiritä unta tai tuntua muuten ärsyttäviltä. Samasta syystä kehonsisäiset äänet voivat kuulua: esim. sydämen lyönnit tai verenkierron suhiseva ääni. Jos on altistunut kauan kovalle melulle ja/tai melko voimakkaalle TT-häiriölle, kuulohermo voi ylikuormittua ja aiheuttaa korkean tinnitusäänen ja/tai kuulon aleneman.

Silmien kunto ja toimintakyky riippuvat hyvin paljon tasapainoaistin kunnosta ja päinvastoin. Huolimatta hyvistä silmälaseista silmät saattavat väsyä helpommin eivätkä ne pysty sopeutumaan eri etäisyyksiin yhtä hyvin kuin ennen.

Mitä kauemmin TT-häiriö on rasittanut sydän- ja verenkiertoelimiä, sitä enemmän adrenaliini on vaikuttanut epäedullisesti ääreisverenkiertoon. Se huonontaa ihoa, kynsiä, hiuksia ja lisää hiusten lähtöä. Yhdessä ääreisverenkierron kanssa nestekierto huononee ja aiheuttaa turvonneita, kylmiä käsiä, jalkateriä ja kramppeja lihaksiin ja levottomia jalkoja.

Kun TT-häiriön aiheuttamaa sisäistä rasitustilaa ehkäistään (TP-hoidolla), se tarkoittaa, että vääristyneet, toispuoleiset liikkeet vähentyvät ja keho rasittuu tasaisemmin. Jos TP-hoito aloitetaan tarpeeksi aikaisin, jolloin kehossa ei ole vielä pahempia kudosvaurioita, se voi auttaa kehoa pysymään hyväkuntoisena ja terveempänä oman säätely (hormoni) järjestelmän avulla pitempään. Sen vuoksi aineenvaihduntakin pitää yllä parempaa tasapainoa ja hermojärjestelmää, johon kuuluvat mm. aivot yhdessä aistien kanssa. Lisäksi hyvässä kunnossa oleva tasapainoaisti suojaa kehoa häiriöiltä Maan magneettikehästä, jotka muutoin saattaisivat vahingoittaa tai invalidisoida ikääntyvän kehon ennen aikojaan.

Tasapainoaisti ottaa kaiken tarvitsemansa energian pitääkseen kehon tasapainossa ja koska ikääntyminen väistämättä heikentää kehoa, tasapainoaisti on rasittuneempi kuin koskaan aikaisemmin, vaikka TT-häiriö olisikin lievähkö. Esim. väsyneisyys, vaihtelevat mielialat ja keskittymisen vaikeus saattavat tehdä pienenkin puuhan liian rasittavaksi. On väistämätöntä, että terveinkin keho haurastuu ja hidastuu lähestyessään elinkaaren loppua, joskin elinaika on pidentynyt paremman ravinnon, hygienian ja lääkehoidon ansiosta. Kuitenkin sairauden, raihnaisuuden ja ehkä yksinäisyydenkin täyttämät vuodet näyttävät lisääntyvän. Tasapainoaistin hoidon tärkein tarkoitus ja tavoite on pitää meidät fyysisesti ja henkisesti parempikuntoisina ja terveempinä pitempään, jotta voimme itse pitää huolta itsestämme, liikkua ja olla kanssakäymisissä muiden kanssa niin kauan kuin biologinen akkumme sen sallii.